Saturday, July 30, 2016

Paulig

Gustav Pauligin kauppaliike perustettin Helsingissä vuonna 1876 (3, 4). Vaikka yrityksen päämyyntiartikkeli oli kahvi, perustamisestaan asti yritys myi myös mausteita (3). Alkuun yritys harjoitti pelkkää tukkukauppaa, mutta vuonna 1904 Paulig perusti myös kahvipaahtimon ja alkoi myydä paahdettua kahvia vähittäismyyntinä (3). Teen myymisen yritys aloitti vuonna 1910 (3). Vuonna 1919 vahvistettiin perheyhtiö A.B Gustav Paulig O.Y:n yhtiöjärjestys, jonka otti haltuunsa kauppaliikkeen omaisuuden ja toiminnan (3, 4). 1920-luvulla yritys alkoi toimittaa markkinoille omalla tavaramerkillään varustettuja tuotteita, joista kuluttajapakkauksiin pakattu paahdettu kahvi tuli markkinoille vuonna 1924 (2, 3, 4). Vuonna 1928 yritys muutti nimensä muotoon Gustav Paulig & Kumpp., ja yhtiömuodoksi tuli kommandiittiyhtiö (3, 4). Mausteiden pakkaamisen peltipurkkeihin yritys aloitti vuonna 1929, ja teetä yhtiö alkoi pakata vuonna 1933 (3, 4). Vuonna 1931 yritys alkoi toimittaa myös valmiiksi jauhettua kahvia paketeissa, ja otti ensimmäisenä koko Euroopassa käyttöön tuotteiden päiväysleimat (1, 2, 4). Tuotteiden varustamista päiväysleimoilla käytettiin myöhemmin myös markkinointikikkana (2). Ensimmäisen Helsingin ulkopuolinen myyntikonttori oli perustettu jo vuonna 1903, mutta 1920- ja 1930-lukujen aikana myynitkonttoriverkosto laajeni useille paikkakunnille (2, 4). Näihin aikoihin yritys myös paransi asiakaspalveluaan ja perusti oman mainososastonsa (4). Vuonna 1950 yritys voitti koko tuotannostaan kultamitalin suurmessuilla, Pauligista muodostettiin jälleen osakeyhtiö, ja yhtiö esitteli ensimmäisen virallisen Paula-tyttö-mainoskasvonsa, jonka perusteella kultakuppi-symbolin ohella peltipurkkien iän määritteleminenkin helpottuu (2, 3, 4). Minulta löytyvät seuraavat yrityksen purkit:
Lähteet

1. Andersson, M. (2005). Kupillinen kahvia? Jyväskylä: Gummerrus.
2. Sipilä, J. (2007). Yhä jalompaa kahvijuomaa! : Suomen kahvi- ja vastikepaahtimot sekä sikuritehtaat. Helsinki: Edita.
3. Hoving, V. (1952). Kauppahuone Gustav Paulig 1876—1951. Helsinki: Frenckellin kirjapaino osakeyhtiö.

4. Vihtonen, A.-L. (toim.) (1986). Kahvin Ystävän Iloksi. Tuntematon painopaikka: Oy Kirjapaino F.G. Lönnberg.

Thursday, July 28, 2016

A. K. Savinen teerasia




A. K. Savinen teerasia (ilmeisesti, onko jollakulla parempaa tietoa?). Valmistettu arviolta 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Rasian koko n. 9 cm (pituus) x 6,5 cm (leveys) x 7 cm (korkeus). Rasian valmistaja tuntematon venäläinen (Moskova) yritys. Rasia on hyvin samantyylinen Häkli, Lallukka ja Kumppanien teerasian kanssa. A. K. Savine mainosti teetään seuraavalla tavalla: ”Iltamyöhään, aamuvarhain / tee on perhejuoma parhain. Joka perheenäiti tietänee / että Savinilta saadaan paras tee” (10).

Kauppahuone A.K. Savine (ilmeisesti kirjoitusasu A.K. Savin oli yleisemmin käytössä) perustettiin Pietarissa ja Helsingissä ilmeisesti vuonna 1886 (3, 11). Kuitenkaan mitä ilmeisemmin ainakaan vielä 1890-luvulla Helsingistä ei löytynyt yrityksen myymälää (8). Yritys toimi vuodesta 1925 alkaen osakeyhtiönä, ja toimintaa sillä oli ainakin vielä vuonna 1930 (4, 5). Tarkkaa tietoa yrityksen vaiheista tämän jälkeen ei ole, joskin se on tiedossa, että paperilla yritys lakkasi olemasta vuonna 1981 (4). Teen lisäksi liike myi tukku- ja vähittäismyyntinä ainakin kahvia, sokeria ja kaakaota (1, 3). Helsingin myyntiliike sijaitsi osoitteessa Läntinen Heikinkatu (nyk. Mannerheimintie) 10, rakennuksessa joka tunnettiin nk. Tabunoffin kouluna sekä venäläisenä kansakouluna (1, 2, 3, 7). Rakennus oli pystyssä ainakin 1960-luvulle saakka (2). Nykyisin tilalla sijaitsee Tabunoffin kulma-nimeä kantava uudisrakennus. Jossain vaiheessa (viimeistään ainakin vuonna 1926) yrityksellä oli myös toimitiloja Antinkadulla, jolla viitataan mitä ilmeisemmin myöhemmin Lönnrotinkaduksi nimettyyn katuun, eikä nykyiseen Antinkatuun (5, 6, 9, 11).

Lähteet

1. Helsingin Kaiun juhlanumerosta vuodelta 1912 löytyy yrityksen mainos. Noudettu 28.7.2016.
2. Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat: Mannerheimintie 8 - Lönnrotinkatu 2. Noudettu 28.7.2016.
3. Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat: A.K. Savinin tee-, kahvi- ja sokerimyymälän näyteikkuna. Noudettu 28.7.2016.
4. Lakanneiden Suomalaisten yritysten tietokanta - Helsingfors. Noudettu 28.7.2016.
5. Antikvariaatti.net - Kauppahuone A.K. Savin, Helsinki, 24.5.1930 -asiakirja / firmalomake. Noudettu 28.7.2016.
6. Uusi Suometar 12.3.1916. Noudettu 28.7.2016.
7. Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat: Läntinen Heikinkatu 12 (Mannerheimintie 8). Noudettu 28.7.2016.
8. Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat: Läntinen Heikinkatu 8, 10, 12. ( Mannerheimintie 4, 6, 8 ). Keskellä venäläinen Aleksanterin poikakymnaasi ja sen oikealla puolella venäläinen kansakoulu ns. Tabunovin koulu purettu n.1960. Noudettu 28.7.2016.
9. Wikipedia - Lönnrotinkatu. Noudettu 28.7.2016.
10. Aitta-lehti, Elokuu/1928, sivu 1. Viitattu: Haavisto, H. (2011). Huomiolla hallittu - Modernin naisen elämäntyyli Aitta-lehdessä 1927–1930. Pro gradu -tutkielma. Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Turun yliopisto, sivu 54. Noudettu 28.7.2016. 

11. Yrityksen mainos vuodelta 1926.

Monday, July 25, 2016

Huhtamäki-Hellaksen lakritsipurkit

Huhtamäki-Hellaksen lakritsipurkit. Purkkien koko n. 16 cm (pituus) x 10 cm (leveys) x 15,5 cm (korkeus). Purkkien valmistaja P + K. 
  • Vasemmanpuolimmainen valmistettu arviolta 1930-luvun alkupuolella, mutta kuitenkin vuoden 1931 jälkeen (1).
  • Oikeanpuolimmainen valmistettu arviolta 1930-luvun puolivälissä.

Lähteet

1. Huhtamäki-Hellas muodostetiin vuonna 1931. Vanhat suomalaiset peltipurkit - Huhtamäki-Hellas / Hellas. Oletan että tämä versio lakritsipurkeista on vanhempi, sillä ennen yhdistymistä Hellaksen kanssa Huhtamäki valmisti vanerisia lakritsilaatikoita, joissa käytettiin samantyylistä kaunokirjoitusfonttia.  

Friday, July 22, 2016

Fazerin Bio-makeisrasia

Fazerin Bio-makeisrasia. Valmistettu arviolta 1920- ja 1930-luvuilla (1). Rasian koko n. 5 cm (pituus) x 4 cm (leveys) x 1 cm (korkeus). Purkin sekä paperietiketin valmistajat tuntemattomia. Mitä ilmeisemmin rasia on Fazerin "Paavo Nurmi"-pastillirasia, johon on liimattu paperietiketti päälle, sillä rasiassani etiketin repeämän alta pilkottaa selvästi vastaava Suomen lipun kuvio.

Lähteet

1. Fazerin "Paavo Nurmi"-pastillirasiaa valmistettiin tänä aikana.

Tuesday, July 19, 2016

Pauligin Big Ben Earl Grey Blend-teepurkki

Pauligin Big Ben Earl Grey Blend-teepurkki. Valmistettu arviolta 1970-luvulta. Purkin koko n. 9 cm (pituus) x 9 cm (leveys) x 9,5 cm (korkeus). Purkin ja paperietiketin valmistajat tuntemattomia. 

Monday, July 18, 2016

Fazerin Finlandia-makeisrasia

Fazerin Finlandia-makeisrasia. Valmistettu arviolta 1980-luvulla. Rasian koko n. 19,5 cm (halkaisija) x 3,5 cm (korkeus). Rasian valmistaja tuntematon. Finlandia-marmeladien syntyhistoria juontaa vuoteen 1901 jolloin Englantiin lähetettiin venäläiseen reseptiin perustunutta palamarmeladia (1, 3). Seuraavana vuonna Fazer lähetti näitä pyöreissä puurasioissa myytyjä "Coronation"-nimisiä marmeladeja lahjaksi kuningas Edvard VII:n kruunajaisiin (1, 2, 3). Rasioiden kanteen oli Tilgmannin painotalo jäljentänyt tarkan kuvan Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijan kruunusta (1, 2). Kaksitoista tusinaa rasiaa lähtettiin myös kuningatar - tuolloiselle prinsessa - Elisabethille ja luutnantti Philip Mountbattenille häälahjaksi vuonna 1947 (1, 2). Elisabeth lähetti Fazerille lahjasta myöhemmin kiitoskirjeen (1). Tuotteen nimi muuttui vuonna 1948 Finlandiaksi (2). Lähteestä riippuen Coronation/Finlandia oli Fazerin ensimmäisiä, ellei peräti ensimmäinen vientituote (1,2). Puurasiat vaihtuivat jossain vaiheessa ennen vuotta 1951 pahvisiksi, ja lopulta peltisiksi. Tuote on edelleen Fazerin valikoimassa, ja vuonna 2011 vanha perinne sai jatkoa kun Fazer lähetti Finlandia-marmeladeja Prinssi Williamin ja Catherine Middletonin häihin (4).

Lähteet

1. Hoving, V. (1951). Karl Fazer 1891—1951. Helsinki: O.Y. Tilgmann A.B.
2. Fazer - Marmeladimakeiset - pala makeaa historiaa. Noudettu 18.7.2016.
3. Griffiths, T. (2004). Scandinavia - A History of the Napoleonic Era to the Third Millennium. Lontoo: Hurst & Company.
4. Viking Foods - Fazer Finlandia Fruit Jellies. Noudettu 18.7.2016.

Saturday, July 16, 2016

Fazerin Kiss-Kiss-makeispurkit

Fazerin Kiss-Kiss-makeispurkit. Valmistettu arviolta 1980-luvun alkupuolella. Isomman purkin koko n. 10,5 cm (halkaisija) x 14,5 cm (korkeus). Pienemmän purkin koko n. 10 cm (halkaisija) x 6,5 cm (korkeus). Purkkien valmistaja G. W. Sohlberg. Kiss-Kiss-makeiset ovat Suomen vanhin tuotemerkki, ja Fazerin kolmanneksi vanhin makeistuote. Se esiteltiin vuonna 1897, ja tuotemerkiksi se rekisteröitiin 1901. Kissanpennuilla on aina ollut osansa Kiss-Kiss-makeisten tuotepakkauksissa. (1)

Lähteet

1. Fazer - Kiss-Kiss on Suomen vanhin tuotemerkki. Noudettu 29.7.2016.

Wednesday, July 13, 2016

Chymoksen W.P.K-makeispurkki

Chymoksen W.P.K-makseispurkki. Valmistettu vuosien 1975-1977 välisenä aikana (1). Purkin koko n. 11,5 cm (pituus) x 6 cm (leveys) x 13 cm. Purkin valmistaja G. W. Sohlberg. Omasta purkistani puuttuu arvatenkin kansi, joskaan en tiedä yhtään, millainen sen kuuluisi olla.

Lähteet

1. Vesterinen, J. & Järvilä, E. (2017). Pastillin Historiaa. Alfamer.

Sunday, July 10, 2016

Kahvin OKA Grand-kahvipurkki

Kahvin OKA Grand-kahvipurkki. Valmistettu arviolta 1950- ja 1960-lukujen taitteessa. Purkin koko n. 10,5 cm (halkaisija) x 13,5 cm (korkeus). Purkin ja paperietiketin valmistajat tuntemattomia. 

Thursday, July 7, 2016

Fazerin olki karamelli-rasiat

Fazerin olki karamelli-rasiat. 
  • Ylin rasia valmistettu arviolta 1910-luvun loppupuolella. Rasian koko n. 23 cm (pituus) x 11,5 cm (leveys) x 5 cm (korkeus). Rasian valmistaja tuntematon venäläinen yritys.
  • Keskimmäinen rasia valmistettu arviolta 1910- ja 1920-lukujen taitteessa. Rasian koko n. 19 cm (pituus) x 9,5 cm (leveys) x 4,5 cm (korkeus). Rasian valmistaja tuntematon venäläinen yritys.
  • Alin rasia valmistettu arviolta 1920-luvun alkupuolella. Rasian koko n. 18,5 cm (pituus) x 9,5 cm (leveys) x 3 cm (korkeus). Rasian ja paperietiketin valmistajat tuntemattomia.


Monday, July 4, 2016

Porin Karamellitehtaan Monpensier-makeisrasia

Porin Karamellitehtaan Monpensier-makeisrasia. Valmistettu arviolta 1940-luvun lopulta 1950-luvulle (4). Mahdollisesti rasia on kuitenkin ollut käytössä jo 1930-luvulla (3). Rasian koko n. 9 cm (halkaisija) x 2,5 cm (korkeus). Rasian valmistaja tuntematon. Kyseessä on mahdollisesti ollut 200 gramman pakkaus (3).

Porin karamellitehdas perustettiin vuonna 1908 (1, 2) Alkuaikoina tehdas valmisti kovia karamellejä ja pastilleja, myöhemmin myös pehmeitä makeisia sekä suklaata. Olemassaolonsa aikana tehtaan tuotteisiin kuuluivat myös marmeladit sekä hedelmämehut. (1). Monien muiden valmistajien ohella myös Porin Karamellitehtaan toiminta vaikeutui merkittävästi sota-ajan raaka-ainepulan vuoksi. (1) Vaikeuksista päästiin kuitenkin ylitse, ja yritys jatkoi toimintaansa 1960-luvun alkuun asti. Yritys toimi alkuun Antinkadulla, josta se siirtyi Mikonkadulle 1930-luvulla (1, 2)

Lähteet

1. Porin kaupunki -
Porin karamellitehdas (1908 - 1960-luvun alku). Noudettu 13.1.2017. 

2. Yrityksen tuoteluettelo vuodelta 1937. Noudettu 13.1.2017.
3. Monpensier-makeisia 200 gramman rasioissa löytyy yrityksen katalogeista vuosilta 1934 sekä 1937. Noudettu 13.1.2017.
4. Blogin kirjoittajan selvitys- ja kyselytyö. 

Friday, July 1, 2016

Fazerin makeisrasia

Fazerin makeisrasia. Valmistettu arviolta 1920-luvulla. Rasian koko n. 9 cm (halkaisija) x 2,5 cm (korkeus). Rasian ja paperisten etikettien valmistajat tuntemattomia. Tämän purkin ajoituksesta ja sisällöstä minulla ei ole kerrassaan mitään varmaa tietoa. Jos joku tietää paremmin, kuulisin mieluusti lisää. Tiedän ainoastaan sen, että samaista purkkia on löytynyt myös oranssilla kansipaperilla varustettuna (1).

Lähteet

1. Jukka Kettusen kokoelmat